Kiitos Lissu viestistäsi. Se sai minut etsimään tämän vanhan blogin käsiini. En muista mitä olen tähän kirjoittanut, sillä elämäni aikana olen kirjoittanut niin paljon. Pääasiassa tajunnanvirtaa, en siis mitään kovin kummoista.

Tutkimus ei ole edennyt monestakin syystä, mutta pian taas olen sen parissa. Tässä välissä olen kirjoittanut yhden elämäkerran kivennapalaisesta miehestä, joka on tutkinut vanhoja postikortteja, kirjoittanut tietokirjoja niistä sekä koonnut mahtavia postikorttikokoelmia. Aluksi tilasin vain kolme kappaletta. Haluan ensin katsoa, miltä kirja näyttää, ennen kuin tilataan lisää.

Karjalaisuus on siis ollut läsnä elämässäni monin tavoin sen jälkeen, kun en ole enää tähän blogiin kirjoittanut. Vaikka en voi kieltää, että savolaisuuskin on noussut esiin. Mielenkiintoista on se olenko minä Hyväneuvosten sukua vai Pahaneuvosten sukua. Sellaisia oli  Savossa ennen Neuvosia. Minua on siis ruvennut kiinnostamaan myös savolaisuus ja se mikä minussa on savolaista. Mies on ainakin sen huomannut.

Tutkimustani koskettava haastatteluaineisto on minulle aarre. Tutkimuksessani tulee olemaan autoetnografinen ote, vaikka siis tämä haastatteluaineisto on keskiössä. Haluan tehdä tutkimuksesta oman näköisen ja ehkä juuri tämä asia on viivästyttänyt ja saanut minut jopa laittamaan tutkimuksen hetkeksi sivuun.

Savolainen serkkuni soitti tänään ja nauroimme kuollakseen vanhoille kirjeillemme. Kovin oli kehno minun ensimmäinen kirjoituksenikin serkkuni muistivihkoon. Jostakinhan sitä kirjoittaminenkin on aloitettava. Mutta siis kyllä savolaisuuskin kiehtoo - yleensä menneet ajat.

Äitini tädin tapahtumia olen selvittänyt ja siitä tekisikin mieleni kirjoittaa, mutta jääköön nyt siihen, että sain kirjeen Valko-Venäjältä siitä luostarista, jossa äitini täti oli toiminut luostarin johtajana ja kuollut 60-luvulla. Kirjeen kirjoitti nykyinen luostarinjohtaja, joka oli tavannut äitini tädin. Johtaja oli ollut noin viiden vuoden ikäinen ja hän oli käynyt äitini tädin kanssa kävelyllä. Hän kehui Pelagiaa hyvin lämpimäksi ihmiseksi ja hyvin hartaaksi uskovaksi. Olen myös löytänyt lehtileikkeen, jossa kerrotaan kuinka karjalaisia lapsia huijattiin Krasnovstokin luostariin. Lehtileikkeessä sääliteltiin lapsia, jotka joutuivat luostrissa koviin oloihin. Osa palasi pikaisesti kotiin ja muutama kuolikin. Äitini täti kuitenkin pärjäsi hyvin ja palasi jopa Moskovasta ehjin nahoin takaisin luostariin. Toinen äitini täti Marfa sen sijaan näyttää kuolleen 1922. Tarkemmin en hänen kohtalostaan tiedä.

JOskus olen pohtinut sitä, miksi äitini täti lähetettiin luostariin. Ei siinä välttämättä tarvitse olla mitään pahaa, vaikka välillä olen miettinytkin, että miksi äitini mummo oli luopunut tyttäristään. Kovin nuoria olivat kun lähtivät.

Olen saanut vastauksen liittyen JEHU-kortteihin. Niin niitähän äiti teki palasokerilaatikoista. Äiti teki hyväkseni kovin paljon.

Joskus mietin, että miksi niin hyvällä ihmisellä oli monesti kuitenkin niin vaikeaa olla. Äidistä tulee mieleen eräs henkilö, jolla myös on usein kovin vaikeaa. Ja tähän taas liittyy intuitiivinen asia mielensä pahoittaja. Kävimme katsomassa elokuvaa lapsenlapsen kanssa ja hän sanoi useaan kertaan, että kun minäkin pienenä niin helposti mieleni pahoitin. Se oli hieno tunnustus ja samalla hänellä oli lämmin yhteys Antti Litjaan, joka näytteli pääosaa elokuvassa Mielensä pahoittaja.

Tämä tällä kertaa. Jos nyt joku sattuu lukemaan.