Minusta on hauskaa tuo karjalaisten utelias mielenkiinto ihmisiin. Jos en olisi niin kiinnostunut erilaisista, monenmoisista asioista, koulunkäyntikin olisi varmaan jäänyt kunnalliseen keskikouluun. Mutta nyt siis ihan puolivakavissaan jo olen väitöskirjaa suunnittelemassa.

Kirjastoon ei passaisi mennä, kun siellä on niin paljon kiinnostavaa ja usein ohi sen, mitä tarvitsisin. Opiskelijakirjaston historiaosastolta löytyi kirja Vienolan Porttipojan polku Kivennavalta Hauholle, jonka Teuvo Hämäläinen oli eläkepäivillään kirjoitellut. Sieltä löytyi jotakin kiinnostavaa lapsuudenkotini lähiseudulla asuville.

Elettiin vuotta 1944

Meidät otettiin varauksella vastaan. Venkoileva vientäminen (viäntäminen) ja kkientäminen (kiäntäminen) hymyilytti, kummastutti, tuntui humoristiselta ja täysin vieraalta kannakselaiseen kielikorvaamme... Seuraava evakkopaikka löytyi Nääringin kylästä. Sieltä jostain kylän laitamalta, metsätaipaleen takaa, Häkkisen talo.

Häkkisillä oli vanhahko ukko, pienikokoinen viiksiniekka, joka köpitteli pienissä askareissa. Piippuaan hän sytytteli ja pölläytteli savuja ja taas rassaili sitä. Ukon mielipaikka oli keinutuoli, jossa hän odotti, että pääsisi juttujen kerrontaan. Halukkaasti hän tarinoi. Mutta millaisia juttuja? Ukon tarinat olivat kaksimielisiä vitsejä tai tarinoita, tosia tai keksittyjä, mutta aina ne päättyivät sänkymuhinoihin. Juttunsa loppuun ukko räväytti remakan naurun ja näytti nauttivan siitä, että sai kuulijansa hämilleen tai peräti suuttumaan....

Heinätöissä oli talonväen ja meidän lisäksi kylältä nuorehko mies. Jostain syystä ei ollut sodassa. Suustaan hän oli samanlainen kuin Häkkisen ukko. HÄvytön juttu tai vitsi soljui vuoroin kummankin suusta, ja hersyvät, yhteiset naurut juttujen päälle. Heillä oli niin hauskaa, että taukoja oli pidettävä yhtenään. Työkalut olivatkin vähän päästä lepoasennossa, kun juttua tuli ja tupakoinnitkin vaativat oman vapaansa...

Huomaan, että taitaa minussa tuota savolaista venkuiluakin olla, kun minäkin lienen tuttu pikkutuhmista tarinoista ja hersyvästä naurusta päälle.

Myöhemmin 19.9.1944 solmittiin välirauha. Kirjan evakkoperheen oli aika matkata siirtoalueelle, Hämeeseen. Perhe körötteli Kalvitsaan odottamaan junaa Harmikki-hevosensa kanssa kokonainen viikko. He saivat asuttavaksi tyhjän, vetoisen koulun. Sitten he pääsivät avovainuun muiden odottajien ja eläinten kanssa.

Vaikka siis mielenkiintoni kohdistuu nyt ensisijaisesti karjalaisuuden siirtymiseen elämään meillä toisen polven evakoilla, niin minua kiinnostaa kovasti myös muun heimoiset ihmiset. Mietitäänpä lapsenlastani, joka siis on jo neljännen polven evakko.

Roni syntynyt Helsingissä 2006

äiti ja isä syntyneet Helsingissä

äidin äiti: Kiuruvesi, äidin isä: Lieksa, isän isä: Helsinki, isän äiti: Mikkelin mlk

äidin isoäidit: Kiuruvesi ja Lieksa, äidin isoisät: Soanlahti ja Impilahti

isän isoäidit: Helsinki ja Sortavala, isän isoisät: Mikkelin mlk ja Salmi 

Ronin sukujuuret kumpuavat savolaisuudesta, karjalaisuudesta ja suomen ruotsalaisuudesta

Mielenkiintoista on se, että Siirto-karjalaisuus sattumalta osuu livvin-kieliseen alueeseen, jotka ovat lähes tai ihan naapurikuntia. Mikä vetää karjalaisuutta puoleensa. Tosin vanhin poikani viisaastikin sanoi, ettei hän tiedä onko hän mitään karjalaisuutta perinyt, paitsi jalat (leveät ja rintavat).