Luin kirjoituksiani. Ensi alkuun tutkimukseeni liittyvää, mutta sitten muutakin. Olenpahan ollut aika kova kirjoittelemaan, mutta silti kovin paljon tärkeitä tapahtumia on jäänyt kirjoittamatta. Ne painuvat ehkä jopa unohduksiin, mikä on vahinko. Elämä vain mennä touhottaa eteen päin ja hetkiä ei saa millään pysäytettyä.

Kävimme tänään Teuvo Termosen ja hänen vaimonsa luona kylässä. Kirja on nyt valmis. Tilasin 20 kappaletta itselleni näitä kirjoja. Sitä ei oikein tajua edes olevansa kirjailija. Suuri osa on niistä jo menossa uusille omistajille Teuvon ja minun allekirjoituksella. Kirjaahan voi tilata myös verkkokaupasta. E-kirjakin pitäisi olla, mutta missä lienee Saksan markkinoilla. Tarmo ei yleensä lue kirjoja, mutta tätä kirjaa hän piti mielenkiintoisena. Itse on vaikea arvostella omaa tekelettään. Aina löytyy parannettavaa ja varmasti virheitä. Ei siis kannata sitä enää lukea, ettei taas joku pieni kiusallinen virhe sattuisi silmiin. Tämänkin asian olisi voinut sanoa paremmin...Teuvolla on ollut ihan mieletön, mieletön elämä.

Poikani Jussi auttoi minua kirjan painokuntoon saattamisessa ja eihän kirjasta muuten olisi varmaan valmista tullutkaan. Olisi ollut liian työlästä opetella kaikki. Nyt on kuitenkin hyvä pohja tehdä vaikka kymmenen uutta kirjaa. Hiukan olen jo näitä kirjoja suunnitellutkin. Serkkuni Sirpan kanssa teemme seuraavaksi kirjan Neuvosen suvusta. Minulla olisi paljon jo kirjoituksia omasta lapsuudestani, mutta mietin vielä kirjoitanko elämänkertamaisesti vai keksisinkö tarinan tai jonkinlaisen juonen kirjaan. Muutama vuosi sitten minulla oli käsi paketissa ja silloin kirjoittelin kaikkea mahdollista lapsuudestani ja myös nuoruudestani. Tämä siis eri kirja. Ja vielä olen miettinyt kirjan tekemistä Jenny Nyströmin postikorteista.

Mutta tutkimus ei saa nyt unohtua. Se ei saa hautautua. Se pitää kaivaa esiin. On ihmeteltävä, että mitä olen jo tehnyt ja mitä nyt ryhtyisin tekemään.

Minusta on vähän kummallista että kahdestakin suunnasta minulle on sanottu, että minulla olisi parantajan lahjoja. En ole huomannut. Olen toki kovin herkkävaistoinen ja näen kummallisia unia. Kerran näimme samaa unta miheni kanssa ja toisen kerran näin jatkounen tätini Nastin uneen. Unennäkö on todella luovaa ja ihmeellistä on, että se voi olla myös kollektiivista. Siskoni soitti ja kertoi, että tällaisia unia on. Tunnen vieläkin unen ympäristön ja ilmapiirin, mullan tuoksun ja kauniiden kukkien värit. Uni oli vähän huomoristinenkin, kun täti ei ollut löytänyt kukkakaupasta kukkia ja myyjä oli ehdottanut, että täti ostaisi multaa, että mullassa on siemeniä ja että niistä tulisi kauniita kukkia. Täti ei uskonut, että jos hän ostaa multaa, niin siitä mitään kukkia tulisi. Mutta minun uneni todisti, että täti oli väärässä. Hän oli sittenkin ostanut mullan.

Mutta siis parantaja?

Jääköön tuo edellinen muhimaan. Voisin toki luonnon yrteillä ruveta parantamaan, niin kuin äitini mummo paransi. Voisin tietysti ruveta loitsuamaan äidin mummon tapaan. Kaikkein eniten haluan parantaa itseni.

Olen ajatellut, että kirjoitan tähän blogiin muitakin asioita kuin tutkimukseen liittyviä asioita. Ehkä sitten tulee enemmän kirjoitetuksi.

Joku oli kommentoinut Jehu-kortteja. Nasti-täti muisti, että Jehun tilalla olisi ollut Jekki. Äii kyllä puhui Jehusta. Kortit olivat numeroidut sadasta tuhanteen ja kortteihin kuului kolme kaatajaa, äiti oli kai sanonut niitä kattajiksi. Kortteja oli luultavasti aina neljä samaa numeroa. Lapsena en tiennyt, että tämä korttipeli oli karjalainen. Nasti-täti muisti, että heidänkin äitinsä oli tehnyt niitä kortteja sokeritopasta.

Olen miettinyt kovasti, että pitäisikö oikeasti muuttua tai voiko sitä ihminen edes oikeasti muuttua? Millaiseksi muuttuisin? Työ kuormittaa. Vanha on välillä väsynyt. Uteliaisuus ei kuitenkaan haihdu minnekään. Viisi kiloa lähtenyt, käsivarsilla on kiva nostella, uiminen tuntuu kuin pumpulissa uinuisi. Ruokavalio on kohdallaan. Jonkin verran noudatan Paula Heinosen oppeja. Siemeniä, pähkinöitä, kokojyväviljaa, vihanneksia ja hedelmiä, kalaa ja kanaa ja öljyä. Tänään söin pullapalan ja suklaata, mutta se ei haittaa. Poikkeukset ovat juhlahetkiä ja niitä on joka ikinen viikko. Jussin kanssa käytiin kaupassa Tapanin päivän aikoihin ja ostettiin tarvikkeita. Jussi ehdotti, että laittaisin pähkinävalikoimat pikkupusseihin, niin ei tulisi syötyä liikaa. Tein samalla tavalla emmental-juustolle, josta en luopunut. Jaoin juuston seitsemään osaan, että riittäisi ainakin viikoksi. Tarmolta on lähtenyt kiloja vielä enemmän. Nyt hidastetaan.

Muuttuukohan se elämä siitä? Surkeaa on vielä, sillä rasvaprosentti on huima. Miksiköhän sitä niitä rasvoja on jaksanut kantaa? Miksiköhän sitä ei ole herännyt? Olen nähnyt toivottamana taistelun rasvan valtaa vastaan, mutta nyt on tullut jostakin voimia. Joku tehtävähän minulle on tulossa, kun pitää niin kovasti terveyttä parantaa.

Olen facebookissa. Mutta en oikeastaan pidä sitä itselleni luontevana paikkana ilmaista itseäni. Siksi ajattelin ruveta taas kirjoittamaan blogia. Jokin tarkoitushan tällä on.