Olen unohtanut maksaa toisen blogini vuosimaksun ja koko blogi on kadonnut. En muista yhtään, mitä sinne olen kirjoittanut. Saa nähdä saako sen palautetuksi. Jos joku on ottanut saman nimen, niin sehän ei palaudu, mutta voi olla, että kukaan ei ole keksinyt minun blogin nimeä itselleen.

Olen muistellut. Haastattelin Liisaa joskus pari vuotta sitten ja nyt kirjoitin ylös keskustelumme kahtena iltana. Mies luuli, että olin tullut hulluksi, kun nauaroin koko ajan ihan hullun lailla. Liisä kertoi niin mainiosti noita juttuja lapsuudestamme.

Lisäksi Eeva haastatteli minua karjalaisuudesta ja vähän muustakin ja kirjoitin tämän jutunkin esiin. Eeva osasi kysyä tunnemuistoihin liittyviä asioita ammatillisen hyvin ja kirjoituksessa onkin paljon pohdintaa lapsuudenkokemuksistani.

Elämäni tärkeitä teemoja ovat sen mukaan ja muutenkin se, että pitää ratkaista ristiriidat ja että pitää saada olla oma itsensä ja ymmärtää erilaisuutta. No helpommin sanottu kuin tehty.

Ehkä lapsuus vanhemmiten kultautuu, mutta hyvät muistot kumpuavat ensisijaisesti esiin. Muistan kyllä myös alakuloa ja ristiriitoja, mutta ne jotenkin jäävät sen hyvän taustalle. Liisä sanoi nätisti, että meidän äiti rakasti lapsia eikä vain omiaan, vaan myös muita. Tuolta hiljaiselta ja toisinaan araltakin äidiltä oli paljon opittavaa. Yhtenä päivänä tuli mieleen se, miten tärkeää äidille oli, kun Vesa isän kuoleman jälkeen sanoi äidille, että tule kotiin.

Äitihän meni juoksujalkaa, vet rönttävaatteet päälle ja oli onnellinen. Koti ei enää samalla tavoin ollut Karjala vaan nimenomaan tuo paikka maalla, missä olen syntynyt. Ehkä silloin äiti huomasi, että oli kiinnittynyt Savoon.

No sitten. Ehkä joku kaipaa tietoa siitä, mitä väitöskirjalle kuuluu. Menen hyvin hitaasti eteenpäin, mutta nyt taas yritän tehdä edes jotakin ja litterointi jatkuu.

Minua kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti yksi teema, eli toisen polven evakkojen suhde Venäjään. En sitä siinä mielessä ole kysynyt ja kiinnostavaa onkin, että miten tuo kysymys on tullut esiin, kun en sitä ole etukäteen minkäänlaisena kysymyksenä ajatellut. Aika mnissa tarinoissa se on kuitenkin noussut esiin joko slaavilaisuuden ihailuna tai ryssävihana, joskus molempina yhtäaikaa.

Ehkä tästä pyrin tekemään yhden artikkelin, jos siitä artikkeli joskus syntyy. On vain jotenkin helpompi aloittaa jostakin. Venäjävihahan lähtee jo kaukaisesta historiasta eikä siis ole perua vain talvisodasta. Toisaalta suomalaiset voidaan karkeasti jakaa itäisiin ja läntisiin ihmisiin. Eräs haastateltavista otti tämän esiin. Hän piti Savoakin itäisenä ja taas sitten Pohjanmaa oli läntinen paikka.

No mä oon syntynyt Savossa ja nään huiman eron savolaisissa ja karjalaisissa - mutta jos olisin syntynyt Pohjanmaalla, en varmaan tätä eroa niin näkisi.

Aika on muuttunut niin paljon, että kun näytin Ronille, eli lapsenlapselleni pientä lapsuuteni lauluvihkosta, jossa oli vain hengellisiä lauluja ja hän sitten heti perään kuunteli puhelimesta musiikkia Frontside Ollie ja muita, laulaen mukana, tajusin, miten erilainen maailma silloin oli ja miten kaukana hengelliset asiat lapsen elämästä. Vaikka näin. Lapsen kasvatukseen ja lapsen rakastemiseen panostetaan nykyään paljon enemmän.

Joskus sitä on mukava elää läpi muistoja ja niitä toivon lisää saavani, kun itse olen unohtanut.