Tarinoiden mystisyys kiehtoo. En tiedä mihin suuntaan olen menossa, mutta haastattelujeni sanomana nimenomaan mystiset asiat kiehtovat olivatpa ne sitten unia, parantamista tai uskoa. Ostin Siikalan Tarina ja tulkinta -kirjan, jossa taas Labov palasi kuvioihin. Voisin ainakin kokeilla Labovin tapaista käsittelyä näihin kahteen haastatteluun, josta aion kirjoittaa artikkelin.

Huomaan palaavani vanhoihin asioihin, jotka olen sulkenut pois elämästäni. Luin näyttelijä Uuno Montosen kirjan hänen selvänäkemiskokemuksistaan. Olin täysin kirjan vallassa, kun mieheni yhtäkkiä laittoi soimaan Tapani Pertun laulun Oon sun mies ja säikähdin, että tuleeko minullekin jo viestejä. Luulin, että mies nukkuu.

Minulla on hyvin voimakas tunne, että minua johdatetaan, että minut on johdatettu nimenomaan tämän Karjala-aiheen äärelle. Karjalan kielen opiskeleminen ja sota-ajoista lukeminen saa minut joskus elämään kuin toista elämää, jossakin menneisyydessä.

Tuo johdatuksen tunne tulee aina silloin tällöin voimakkaasti elämääni. Kun toivon jotakin kirjaa, se saapuu luokseni. Ikäänkuin minulle annettaisiin välillä helpompi elämä kuin ansaitsisin. Toisaalta koetellaan ja sitten annetaan kaksin käsin. Kun olen menossa johonkin suuntaan, jokin toinen vetää puoleensa ja luo mahdollisuuksia ilman, että itse teen sen eteen mitään.

En tiedä olenko johonkin tallettanut muistiin omat voimakkaat kokemukseni. Olen varmaan unohtanutkin niitä ja toisaalta omat kokemukset ovat vähäisiä ja kenties selitettäviäkin.

Kun menee muistoihin, muistaa paljon myös tunteita. Monet ihmiset eivät välitä muistoista vaan elävät tässä hetkessä ja kenties jo tulevaisuudessa. Tunteet ovat kuitenkin hyvin tärkeitä ihmisen elämässä. Minä näen usein pikkutytön, ihmettelevän pikkutytön. Minä taisin lapsena ihmetellä ihan hirveästi. En tiedä näkyikö se ulospäin, mutta itse tavallaan katsoin maailmaa jotenkin eri lailla kuin nyt. Tulee mieleen, että onko pikkulapsi oikeastaan viisaampi kuin aikuinen ennen kuin hänet pilataan.